Rapport™ Classic on tavanomainen alipainepumppu, jota voidaan käyttää yksinään tai yhdessä Rapport-renkaiden kanssa. Tämä yhdistelmä on tehokas ja lääkkeetön hoitomuoto erektiohäiriöiden sekä ennenaikaisen siemensyöksyn tapauksissa.


Erektiopumpun avulla parannetaan ja vilkastutetaan verenkiertoa peniksen verisuonissa, näin ollen erektio voidaan saavuttaa minuuteissa. Pumpusta on hyötyä erityisesti silloin, kun verenkierto peniksessä on huonontunut ja potenssi heikentynyt. Laite koostuu sylinteristä, johon penis asetetaan, ja pumppuosasta, jonka avulla sylinteriin saadaan alipaine. Pumppuosassa on mekaaninen kahva, jonka avulla sylinterin sisälle syntynyttä alipainetta säädellään. Erektiopumppua käytettäessä on hyvä käyttää myös penisrengasta. Näin veren takaisinvirtaus voidaan estää, jolloin erektio saattaa olla vieläkin kovempi ja pitkäkestoisempi. Erektiovaikeuksista kärsiville miehille renkaan ja pumpun yhdistelmä antaa mahdollisuuden uuteen vireään sukupuolielämään.


Pakkaus sisältää: sylinterin, pumppuosan, 5 erikokoista penisrengasta, 2 erikokoista tiivisterengasta, liukuvoiteen, käyttöohjeet sekä säilytyslaukun näille.


Rapport erektiopumppu

Tuotekoodi: SM 2000

143,22 € (alv 24 %)
115,50 € (alv 0 %)

Tuotteen määrä

- +

Haluatko lisätietoja tuotteesta
Rapport erektiopumppu